maanantai 23. tammikuuta 2012

Mannapuuroa ja tulppaaneja

Eilen jännitettiin presidentin vaalien ääntenlaskentaa ja vaikka minun ykkössuosikkini ei toiselle kierrokselle yltänytkään, en olisi voinut olla iloisempi Haaviston saavutettua toisen sijan ja paikan toisella kierroksella. ^^

Tänään olen kärsinyt taas jopa poikkeuksellisesta pahoinvoinnista - ja minulle kun sanottiin, että toisella kolmanneksella helpottaa - minullahan ne pahoinvoinnit vasta alkoivat! Päivä on siis mennyt aika raukeissa tunnelmissa, mitään kovin ihmeellistä en ole jaksanut/viitsinyt tehdä.

Aamun aloitin kuitenkin itselleni täysin ennenkuulumattomalla tavalla: puurolla ja kiisselillä! Ikinä ennen en ole mannapuuroa edes tehnyt, mutta eilen kaappeja siivoillessani hoksasin mannasuurimopussin jämän, jonka ajattelin käyttää loppuun.

Mannapuuroa ja mustaherukkakiisseliä.

Viime kerrasta, kun olen mannapuuroa syönyt, on vierähtänyt jo useita vuosia, ja yllätyin oikein, miten hyvää se onkaan! Mieskin oli aivan tohkeissaan, kun alakertaan tultuaan huomasi minut puuronkeittopuuhissa; meistä ei ole kumpikaan koskaan ollut mitenkään puuroihmisiä, eikä mieheni ole ikinä ainakaan nähnyt minun keittävän puuroa (ei sillä, että olisin sitä koko elämäni aikana hirveästi harrastanutkaan, ehkä kerran-kaksi?). Kummasti se puuro vaan maistui kummallekin ja mies esitti pienen toiveenkin, että kyseistä herkkua saisi olla aamiaiseksi toistekin. :)

Harmikseni jouduin kuitenkin kohtaamaan jälleen yhden asian, jota en ruoanlaitossa hallitse. Minulla on kaksi ruoka-ainetta, jotka saavat minut normaalisti hylkäämään reseptin kuin reseptin, mutta tänään päätin yrittää uhmata toista niistä: perunajauhoja. Kiisselin tekeminen perunajauhoja käyttäen on... no. Sanotaanko että muutama mutka matkassa oli, mutta ainakaan mieheni ei lopputuloksesta huomannut ollenkaan, ettei emäntä hallitse perunajauhoja juurikaan... Ehkä minä vielä opin!

Toinen ainesosa; liivate. Whiuuuh.... Ja sitten ruoka, jota en vain osaa tehdä pilaamatta sitä; ruskeakastike. Mieheni on aivan virtuoosi sen tekemisessä ja jälleen tänään sain oppitunnin sen tekemiseen, joten ehkä siitäkin jonain päivänä vielä tulee ihan syötävää.


Varmaan jokaisessa seuraamassani blogissa on vilahdellut jo tulppaaneja ja tänään kaupapreissulla päätin, että nyt on minunkin aika saada oma kimppuni. Muutamassa kaupassa piti käydä, ennen kuin kimppu löytyi, mutta löytyihän se kuitenkin vihdoin! Kyllä ne tuoreet kukat vaan kummasti piristävät mieltä ja kohottavat ilmettä. :)

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mä oon niin hyvä ruuanlaittaja ett nyt syksyllä omilleni muutettua on onnistunu pilaan parikin kattilaa kun oon onnistunu keittään MAKAROONIT POHJAAN-mistään ruskeista kastikkeista tia pinaattikeitoista puhumattakaan... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, minäkin joskus kakarana poltin potut pohjaan, kun en ylipäätään tajunnut laittaa kattilaan ollenkaan vettä... Äiti tuskaili, että miten yksinkertainen voi tytär ollakaan. :D Että niistä ajoista olen sentään jo jotain oppinut - perunankeitto vaatii vettä!

      Poista
    2. Että ei sitä ruoanlaittoakaan kannata liian vakavasti ottaa. ;)

      Poista