tiistai 31. tammikuuta 2012

K-Y-L-M-Ä

Tammikuun viimeistä viedään ja on muuten kylmä! Siinä vaiheessa, kun mittari näyttää yli 25 astetta pakkasta, niin lupaan pyhästi, etten enää edes ajattele meneväni ulos ilman toppahousuja. Tänä aamuna oli yhtä tuskaa istahtaa auton penkille, kun mittari näytti -23 astetta, vaikken minä kuitenkaan mitenkään kevyesti ollut pukeutunut tänäänkään. Olo oli lähinnä kuin lumiukolla. Palelevalla lumiukolla.

Neule: Lahja pikkusiskolta, farkut: H&M, t-paita: H&M

Luojan kiitos omistan joustavia farkkuja - näillä keleillä ei todellakaan tee mieli temmeltää pelkät legginsit jalassa, vaikka niitä sitten olisikin useampi kerros. Tuo kyseinen neuletunika, jonka sain pikkusiskoltani joululahjaksi, alkaa olla kohta varmaan jo loppuun kulutettu. Se on niin uskomattoman rento, ei purista yhtään mistään ja on sen verran löysä, että sinne mahtuu kevyesti vaatetta allekin useampi kerros, jos on tarvis. Tässäkin siis kolme paitaa päällekäin.

Tämä on myös niin pitkä, että lämpimämmillä keleillä saattoi hyvin käyttää pelkkiä legginsejä ja säärystimiä tämän seurana, eikä tarvinnut pelätä äässin vilahtelevan kaikelle kansalle.

Toivon todella, että vaatekaappini vaatteista edes suurin osa joustaa sen verran, että pärjään niiden kanssa koko raskauden, pelkkä ajatuskin jostain äitiysvaatteiden hankkimisesta inhottaa, hankkia nyt uusia vaatteita puoleksi vuodeksi! Melko kookas alkaa tuo maha kyllä jo olla, ja osa vaatteista on vatsan kohdalta jäänyt auttamatta pieniksi, mutta onneksi on vielä näitä joustavia ja vatsan kohdalta löysiäkin yksilöitä jokunen. Siinä vaiheessa, jos ei enää mikään mene päälle, linnoittaudun todennäköisesti sisätiloihin ja pukeudun kylpytakkiin synnytykseen saakka...

Takki: ikivanha eikä mitään muistikuvaa, mistä, Lapaset: muutaman vuoden takainen synttärilahja äidiltä, kaulahuivi: kirpputori, pipo: Cybershop

Tuon ulkopukeutumiseni rakensinkin sitten ihan puhtaasti sille linjalle, että enemmän on enemmän ja mitä paksumpi, sen parempi. Tuolla viritelmällä pää ei juuri kääntynyt sivulta toiselle, mutta eipä se haitannut.

Vaunujen hakureissun ja kauppareissun lisäksi tämä päivä on kulunut lähinnä hionta puuhissa. Päätin kokeilla, saisinko vielä jotain säädyllistä aikaan eräästä törkyrumasta hyllyköstä, jos hion ja maalaan sen uudelleen. Saa nähdä, tuleeko siitäkään ikinä valmista, mutta onpahan joka tapauksessa jotain puuhaa ja käsillä tekemisen meininkiä, kävi miten kävi. :)

Kauppareissulla nappasin myös mukaani muutaman sellaisen jutun, joita olen tässä jo pidemmän aikaa himoinnut: vesimelonia ja katkarapuja. Vesimelonin söin kertalaakista hyvällä ruokahalulla, aloin kärsiä pahoinvoinnista, enkä voi enää kuvitellakaan syöväni yhtä ainutta katkarapua. Että sillä lailla tänään.

7 kommenttia:

  1. Kannattaa käydä esim H&M:n sivuilla kattoo noita äitiyshousuja :) Paitojen kanssa varmaan pärjäät ilman uusien ostamista.. Ite oon ostanu just H&M:ltä alennuksesta kolmet housut, joilla oon vedelly menemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyypä vilkuilla tuolta, jos alkaa jossain vaiheessa näyttää, etten enää omilla housuillani pärjää. :)

      Poista
  2. Jos vaan omistais yhetkin toppahousut... Se että farkkujen alle mahtuu useemmat legginssit,ei kumminkaan pidä tuulta-saatika estä farkkukankaan jäätymistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, minä en näillä keleillä edes harkitse ulos lähtemistä ilman toppahousuja. Tänäänkin -26 astetta! Alkaisi jo pikku hiljaa riittää...

      Poista
    2. Täällä oli ihan kohtuullinen -17 tossa puolen päivän aikaan,kun koulussa kävin kääntyyn :) Eipäs nyt valiteta,kesä-heinäkussa sit taas kaivataan viileämpiä ilmoja...

      Poista
    3. No ei pitäisi valittaa ei, mutta kun esimerkiksi suihkutiloissa joudutaan meillä pitämään ikkunaa aina hetken aikaa auki suihkun jälkeen, jotta vesi ei jää mihinkään lojumaan, niin jo tunnissa menee esim. vesihana umpijäähän.... Ja kun käy lähikaupassa, jonne matkaa on noin 200 m, ehtii itsekin kasvoista jäätyä jo aivan umpijäähän. :<

      Poista
  3. Suosittelen myös villalegginssejä verkkareiden alle. Ne ovat ihania!

    VastaaPoista