maanantai 30. tammikuuta 2012

Lasipurkkeja

Minä olen oppinut hyötykäyttämään erilaisia lasipurnukoita muuhunkin tarkoitukseen kuin miehen tuhkakupeiksi (en voi sietää niitä avonaisia versioita, jotka haisevat nokkaan aina ohi kulkiessa). Joulun aikaahan meillä oli koristellut jouluoksat eteisen pöydällä yhdessä lasipurnukassa. Kyseisen purnukan vapauduttua joulutehtävistään, asetin lankakeräni siihen.


Korkea lasipurkki on lankojen säilytykseen siitäkin hurjan kätevä, että tuolta kahden pitkäkyntisen on huomattavasti vaikeampi noukkia keriä leluikseen kuin laakeasta korista. Tuossa vieressä on nähtävillä myös tämän hetken neulontaprojektini: kaulahuivi, jonka olen ainakin alustavasti ajatellut antaa joululahjaksi mieheni veljelle. Kerrankin ajoissa vai mitä?!


Keittiövälineiden säilytyksessä lasipurkit ovat oivallisia; vapautuu laatikkotilaa ihan kaikkeen muuhun, ja tuossa ne ovat aina vieläpä ihan käden ulottuvilla kokkailuja harrastaessa. Ja tämäkin yksilö varsin edullinen sisustushankinta: kyseessä kun on muistaakseni punajuurikippo. ;)


Kuva edellisestä asunnostamme.

Ja tietenkin niissä on myös hyvä säilyttää kaikenmoisia kuivia ruoka-aineita, kuten jauhoja. :)

Viimeisessä kuvassa olevat lasipurnukat olen saanut äidiltäni, joka oli muistaakseni saanut ne omalta äidiltään, eli ei siis mitään ihan uusinta tuotantoa ole. Viimeisessä kuvassa ihan pienesti näkyvä, ja täälläkin esillä oleva purnukka on puolestaan Ikeasta.

2 kommenttia:

  1. Ajoissa ootkin liikkeellä :) Mä kans yleensä innostun tässä vaiheessa vuotta kutoon (se pitä sormat hyvin lämpimänä kylminä iltoina),mutt viimeistään ystävänpäivän nurkilla into katoo teille tuntemattomille-eikä ne joululahjaks suunnitellut tuotteet ikinä valmistu ajoissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähän pahaa pelkään, että mulle käy samoin... Mutta nyt mulla on kyllä ainakin toistaiseksi vielä kova hinku saada toi kaulahuivi pois päiväjärjestyksestä, jotta pääsen vihdoin neulomaan muutamia vauvanneuleita, joihin löysin tosi helpot neulontaohjeet. :)

      Poista