Kauraomenapaistosta

Olen nyt viime päivät yrittänyt kovasti tehdä niitä rästissä roikkuneita siivoushommia, jotta pääsisin viikonloppuna vihdoin sutimaan hieman maalia pintaan! Tai jos en nyt itse sutimaan, niin ainakin kannustamaan miehen maalaushommia (minä en kuulemma saa kiivetä tikkaille).

Eilen aloitin työhuoneen siivousta (taas...) ja sain jopa yhden vaatekaapin ja yhden hyllykön kokonaan tyhjennettyä ja kiikutettua tavarat oikealle omistajalleen, mieheni siskolle. Voi sitä riemun määrää, kun se kassiarmeija tuosta eteisestä lähti. <3 Lienee turhaa edes mainita, että homma on edelleen totaalisen kesken ja vaikka sainkin paikkoja hieman tyhjennettyä, en ole kuitenkaan mitään saanut vielä järjestettyä sillä saralla, enkä tänään ole jaksanut (taas....) edes avata kyseisen huoneen ovea. Se vain tuntuu niin mahdottomalta operaatiolta, joka vaatii todennäköisesti aivan hirveitä ponnisteluja ja lukemattomia työtunteja, ennen kuin se edes näyttää ylipäätään huoneelta eikä varastolta. Ja minä idiootti menin vannomaan, että yhdenkään maalipurkin kansi ei aukea, ennen kuin kaikki rästihommat on tehty.....

Tänään olen puolestaan, välttääkseni työhuonetta, silittänyt hirvittävän pinon lakanoita, verhoja ja keittiöpyyhkeitä. sekin on kyllä kumma, miten kaikki tuommoiset silitettävät pyykit kasaantuu aina samaan kertaan, ja vaikka silitänkin pyykkiä noin kerran viikossa (sellaisia pöytäliinan ja mattojen silittämisiä ei lasketa nyt tähän), aina sitä silittämistä tuntuu riittävän. No joo, osasyyllinen tämän kertaiseen silitysvuoreen lienee anopin yökyläily ja samaan aikaan suorittamani meidän sängyn lakanoiden vaihto. Mutta, nyt se on tehty!

Makuuhuoneen sain myös vihdoin siivottua ihan kunnolla. Siinäkin on ollut yksi ikuisuusprojekti, kun sielläkin paljon sellaista tavaraa, joka ei alkujaan edes kuulu meille, eikä niille oikein tahtonut löytyä mitään järkevää paikkaa. Ylipäätään koko makuuhuone on sellainen, että sen laittaminen vaatii sitten jossain vaiheessa (nyt ei jaksa edes ajatella) oikein kunnon suunnittelun, että siitä saa toimivan. Nyt se on lähinnä muutaman jämähuonekalun kokoelmahuone.

Vaikka olenkin suurimman osan näistäkin hommista tehnyt lähinnä sillä asenteella, että pakko ne nyt on tehdä, vaikka kiinnostus on täysin nollassa, on se tunne, kun saa jonkun homman vedettyä omalta tehtävälistaltaan yli, melkoisen kutkuttava ja voimaa antava. Minähän olen tosiaan ihminen, jolla on lista tehtynä ihan joka lähtöön, ja things to do -lista on oma ehdoton suosikkini kaikista listoista. <3__<3

Kokonaisen kahden homman suoritettuani päätin myös hieman hemmotella itseäni ja tekaisin kauraomenapaistosta; on sitten miehellekin jotain iltapalan tynkää tarjottavana, kun raukka pääsee vasta puoliltaöin töistä kotiin. Ja minä tietenkin hyvänä avovaimona lupasin odottaa hänen kotiin paluutaan ja rehellisesti sanottuna, kolmen tunnin päiväunista huolimatta, väsymys painaisi silmäluomissa jo sen verran, etten ollenkaan pistäisi pahakseni, vaikka pääsisinkin ihanan, vastatuuletetun, untavapeittoni alle ummistamaan silmiäni... Mutta enhän minä raaski nukkumaan laittaa, kun se on toiselle niin tärkeää, että yhdessä nautitaan vielä iltatee ennen nukkumaan menoa ja yhdessä sitten käydään nukkumaankin. Mies soitti ihan varmistussoitonkin jo, että olenhan minä vielä hereillä ja odotanhan minä hänen kotiin tuloaan. :')

Kauraomenapaistoksen tein tällä ohjeella. Kermavaahtoon laitoin mausteeksi hieman vaniljasokeria.

Viime päivät on kyllä ollut kummaa väsymystä ilmassa, en millään meinaa selvitä päivästä ilman parin tunnin päiväunia, vaikka yölläkin nukkuisin ihan hyvin. Tuleepahan nukuttua sitten varastoon, jos lapsukainen ei sattuisikaan olemaan kovin hyväuninen. ;)