keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Termiitti

Meillä saattaa papereilla olla melko ankea kohtalo, jos ne unohtaa lojumaan muualle kuin paikkoihin, jonne kissoilla ei ole asiaa.


Sohvalle unohtunut kirjekuori joutui termiitin kynsiin. Ja hampaisiin. Saman käsittelyn koki taannoin myös sairaalan esitietolomake - sekin unohtuneena sohvalle. Josko tästä kohta jo oppisi, että mitä ikinä tuohon sohvalle laskee, se päätyy kissojen saaliiksi, tavalla tai toisella?


Kun saalis on kauttaaltaan raadeltu, herra käperty päiväunille sen ääreen. Kuinkas muutenkaan? Tyytyväisenä aikaansaannokseensa.


Havahduin tänään siihenkin, ettei minulla ole ainuttakaan voimassaolevaa henkkaria. Äiti nimittäin soitteli ja ehdotti, että tulisin viikonloppuna lentäen käymään, mutta (onneksi!) tajusin vilkaista henkilökorttini voimassaolopäivää - tammikuu 2012. Passikin minulla on äidin luona ja sekin lienee jo umpeutunut. Eipä siinä sitten muuta kuin passikuviin ja poliisilaitokselle anomaan uutta henkilökorttia. Ilman mitään henkilöllisyystodistusta. Jee.

Tästä henkilökorttien huomaamattomasta umpeutumisesta voinee päätellä vain sen, että matkustan aivan liian vähän - asiaan pitää tehdä muutos!

2 kommenttia:

  1. Mun käsityksen mukaan vanha passi käy tollasessa tapauksessa poliisilla henk.todistukseks. Uuttahan kun oot hakemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siis kyllähän se onnistuu hakea ihan vaikka Kela-kortilla sun muilla dokumenteilla, joilla pystyy todistamaan, että on se henkilö, joksi itseään väittää. Henkilöllisyyden todentamiseen tuossa kohtaa käynee siis myös se vanha henkilökortti. Passihan minulla on tosiaan toisella puolen Suomea äidin luona, kuten tuolla kirjoittelinkin. :)

      Poista