keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Benecos meikkivoide

Haha, alkaa mennä ihan kosmetiikkablogiksi koko touhu. :D

Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa Hyvinvoinnin tavaratalosta  tilaamaani Benecosin meikkivoidetta, joka on järjestyksessään ensimmäinen luonnonkosmetiikan meikkivoide, jota kokeilen. Onnekseni olin Karkkipäivä -blogista jo aiemmin lukenut käyttökokemuksia kyseisestä tuotteesta, ja tajusin näin ollen heti alkuunsa sekoittaa voiteen kosteusvoiteen kanssa.

Benecos -meikkivoide, sävy nude, Nivean aqua sensation -kosteusvoide ja Ecotools -meikkivoidesivellin.

En siis edes lähtenyt kokeilemaan meikkivoidetta sellaisenaan ollenkaan, vaan sekoitin sen samantien kasvovoiteen joukkoon. Annostelussa minulla on vielä oppimista, sillä ihan pikkiriikkinen määrä kumpaakin tuotetta riittää mainiosti koko kasvoille, ainakin minulle.


Levittämiseen käytin EcoToolsin meikkivoidesivellintä. Vaikka sekoitin meikkivoiteen kosteusvoiteeseen, jähmettyi se silti aika nopeasti. Kannattaa siis laittaa meikkivoidetta iholle hyvin pieniä määriä kerrallaan, ja levittää se samantien, eikä laittaa meikkivoidetäpliä ensin kaikkialle kasvoille, ennen levittämistä.


"Normimeikkeihin" tottuneena tämä tuntui ainakin näin ensikokeilulla aika työläältä ja monimutkaiselta, kun pitää itse säädellä voiteen koostumusta, mutta kyllä se ihan asiansa ajoi, kun sutaisi päälle hieman puuteria ja aurinkopuuteria. Iho ei myöskään tunnu niin paksusti meikatulta kuin joidenkin muiden meikkivoiteiden kanssa, mikä saattaa johtua tuosta kosteusvoiteesta.

Kuva lopputuloksesta, jossa meikkivoiteen päällä on puuteri ja aurinkopuuteri.

Kosteusvoiteen käyttö meikkivoiteen seassa on myös sikäli hyvä juttu, että itselläni kun on sekaiho, ihon pinta kuivuu herkästi todella pahankin näköiseksi, niin tällä konstilla sitä kosteusvoidetta tulee väkisinkin laitettua aina meikatessa, eikä meikkikään pääse kuivattamaan ihoa.

Onko jollain muulla kokemusta luonnonkosmetiikkamerkkien meikkivoiteista? Mikä merkki on osoittautunut parhaaksi?

4 kommenttia:

  1. Mä en oo uskaltanu vielä kokeilla luonnonkosmetiikkamerkkien meikkivoiteita, koska mulla on jotenki sellanen kuva, että monet ei välttämättä toimi hyvin. Eli en oo vaan uskaltanu vielä sijoittaa niihin. Mutta varmasti löytyis joku hyvä, kun vaan lähtis kokeilemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se monesti uusien tuotteiden kohdalla onkin, että pitää vaan rohkeasti kokeilla erilaisia. :)

      Poista
  2. Hyvältähän tuo lopputulos näyttää! Oikein kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän siitä ihan hyvä tuli, mutta tosiaan noihin "normimeikkeihin" nähden hieman työläämpi homma. Mutta kestäähän sen homman kuitenkin, kun on muuten niin paljon parempi, kun on luonnonkosmetiikkaa ja eläinkokeetonta yms.

      Poista