Lomastressi

Heipä hei taas parin päivän hiljaisuuden jälkeen! Mulla on taas vaihteeksi niin monta rautaa tulessa ja ohjelmaa hiukan liiaksikin siihen nähden, kuinka lyhyt aika mulla on sen kaiken hoitamiseen, etten ole koneella juurikaan ehtinyt keikkua.

Ensi torstai-perjantai välisenä yönä me suunnataan rakkaan Kiamme nokka kohti Turkua ja sitä ennen pitäis saada mm. koko talo puunattua vimpan päälle, piha laitettua, koottua vähän huonekaluja, pakattua, tehdä valmiiksi muutamia postauksia blogiin ja ajastaa ne tänne yms. Ja silitysvuori on edelleen aika omaa luokkaansa; taas sain kassillisen uusia vauvan vaatteita, jotka odottavat pesiäänsä ja silittäjäänsä. Ja minähän en nyt vaan missään nimessä halua jättää mitään hommia siihen, kun palaan Turun reissulta, koska sitten meillä on jo ihan uudet ohjelmat ja hommat käsillä (auta armias, jos meidän pihalla lymyää yksikin lumikinos siinä vaiheessa!!)

Perjantaina mulla oli se sokerirasitustesti ja täytyy sanoa, että ainakin mun kohdalla sen kauheuksia oli liioiteltu aivan way too much. Eihän se nyt ole kivaa lähteä kävelemään sellaista 5 km matkaa neuvolaan, kun ei ole 12 tuntiin syönyt, mutta ei siihen kuollut. Siihenkään ei kuollut, kun ensimmäiset verikokeet otettiin sormenpäästä ja käsivarresta, eikä siihen sokeriliemeenkään, joka maistui aivan hapottomalta cokikselta. Siinä vaiheessa, kun tunti edellisestä verikokeesta otettiin uusi verikoe, alkoi hieman huimata, ja olin aika varma, että minulla lähtee taju, mutta ei lähtenyt. Kolmas verikoe hieman inhotti, koska se otettiin samasta kohtaa ensimmäisen verikokeen kanssa, ja siihen oli kuitenkin ehtinyt muodostua jo mustelma, mikä hieman sattui. Mutta kuten sanottu, selvisin siitä, ja nyt vielä tiedoksi muillekin vastaavaan kokeeseen joutuville; se ei välttämättä ole ollenkaan niin kamalaa kuin jotkut antavat ymmärtää - eikä siihen ainakaan kuole (kuten minä luulin).

Muutaman tunnin kuluttua pitäisi sitten soitella neuvolaan tuloksista, mutta minä en kyllä jaksa olla ollenkaan huolissani niistäkään, koska olen varma, ettei minulla mitään diabetesta ole, kun ei minulla mitään riskiteijöitäkään ole. Tämä oli vaan tällainen varmistuksen varmistus, mikä on kyllä sinänsä ihan hyvä asia, että kaikki kuitenkin tutkitaan, varmuuden vuoksi, jotta ei sitten tarvitse jälkikäteen voivotella, jos jotain ilmenisikin.

Eilen pestiin auto viimeisen päälle sisältä ja ulkoa, mies vaihtoi siihen renkaat ja laitettiin myynti-ilmoitus nettiin. Yhyy, meidän on pakko luopua meidän suloisesta pikkuautosta. :< Taisimme itse asiassa puunata sitä hieman liiankin tarkkaan, koska noin minuutti ilmoituksen laiton jälkeen soi miehen puhelin jo, ja autosta kyseltiin.

Auto-operaation lisäksi viikonloppuun mahtui siivousta, kodinhoitohuoneen laittoa pikkuista ajatellen, pihahommia, saunailtaa ystäväpariskunnan kanssa ja vierailua ystävän luona. Ja tapasinpa muuten uuden siivousidolinikin; ystäväni äiti. Käväisin nimittäin ystäväni luona, kun hän oli äitinsä kanssa tekemässä asuntoonsa muuttoa edeltävää loppusiivousta, ja vaikka olin jo aiemmin tiennyt, että hänen äitinsä on ihan siivousguru, iski todellisuus kunnolla vastaan vasta, kun näin hänet keikkumassa tuolin päällä pesurätti kädessä ja rullaluistelussa käytettävät suojat polvissaan konttausta helpottamiseksi. Kerrassaan ihailtavaa paneutumista työhön, vaikka täytyy sanoa, että samalla minua hieman suretti se, miten kaikki työ menee ystäväni osalta tavallaan hukkaan, koska hän ei voi jäädä ihailemaan ja nauttimaan niistä peileiksi kelpaavista keittiön kaapeistaan.

Itsehän saan nimittäin hirmuisen suurta mielihyvää edelleen esimerkiksi siitä, kun kävelen omaan keittiöömme ja vilkaisen eilen puunaamaani hellaa; veitsellä ja sienellä rapsuttelin hellalevyjen reunasta kaikki pinttyneet ja mustuneet tahrat pois, ja nyt, monen tunnin uurastamisen jälkeen, levyjen reunuksista voisi todellakin peilata itseään, niin kirkkaat ne ovat. Ei voi mikään painaa mieltä, kun niitä käy hetken ihailemassa.

Tunika: Modtex (?), neule: Seppälä, huivi: Gina Tricot, legginssit: H&M, kengät: Zatza, laukku: Aleksi13, rannekoru: Snö

Tuo kuvissa näkyvä asu oli ylläni perjantaina, ja vaikka se onkin hurjan yksinkertainen, miellyttää se ainakin omaa silmääni kummasti. Mustavalkoinen näköjään vaan toimii aina. Innolla odotan jo, että pääsen vetämään tennarit jalkaani; sisko raportoi eilen, että Turussa lämpötila oli + 15 astetta ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Kyllä kelpaa. <3

Mukavaa ja reipasta viikkoa kaikille!