tiistai 24. huhtikuuta 2012

Virkattu muffinssi

Minä en ole koskaan ollut hyvä käsitöissä ja yläasteellakin olin enemmän poissa kuin paikalla, mitä tuli käsityötunteihin (sattumoisin tukioppilashommat sattuivat aina ko. tunneille....), joten olenkin hämmästyttänyt suuresti jopa itseäni sillä innolla, minkä olen kehittänyt kaikenmaailman lankahommiin; neulomiseen ja virkkaamiseen.


Vauvan tumppuja aikani neulottua aloin pohtia jotain muuta hommaa käsilleni ja päätin kokeilla, miten minulta sujuu virkkaaminen.  Haaveissani teen joskus itse kokonaisen maton virkkaamalla, mutta ennen kuin lähden tilailemaan lankoja tuota hommaa varten, ajattelin kokeilla, osaanko ylipäätään tehdä muuta, kuin ketjusilmukkaa.


Viivin virkkausnettiä apuna käyttäen onnistuin kuin onnistuinkin virkkaamaan muffinssin tällä ohjeella. Ei se nyt ehkä ole maailman kaunein, mutta riittää minulle todisteeksi siitä, että voin alkaa siirtyä kohti päämäärääni ja itse virkattua mattoa. Sitä ennen ajattelin tosin vielä kokeilla korin virkkaamista tällä ja tällä ohjeella. Ihan jo senkin takia, että matto ainakin vaikuttaa sen verran suurempi töiseltä, että riskinä on minun kohdallani aina, että kyllästyn koko hommaan, ennen kuin olen saanut sen edes valmiiksi....

2 kommenttia:

  1. Mua sitten harmittaa kun en ole koskaan opetellut neulomaan ja virkkaamaan. Nyt tekisin itse vaikka mitä, jos osaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä vieläkin opetella! En minäkään oikein ole koskaan mitään käsityöjuttuja osannut, mutta kyllä sitä oppii, kun sinnikkäästi vaan opettelee. :)

      Poista