Sinivalkoista

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Meillä itsenäsyyspäivä on mennyt kotosalla sukulaisten kanssa hyvästä ruoasta ja seurasta nauttien. Kyllä se vaan tällainen vieraiden kestitseminen vie mehuja aika tehokkaasti, kun ensin siivoaa ja laittaa ruokaa ja sitten siivoilee ruokapöydän ja laittaa tiskit ja kattaa kahvipöydän ja siivoaa sitten sen.... Eikä sillä, minä kyllä nautin siitä, kun on vieraita ja saa hääräillä, mutta kyllä nyt on mukava istua tässä sohvalla vilttiin kääriytyneenä ja syödä viimeiset suklaapalat, jotka vierailta vielä jäi. :)

Meillä on aina kotona äitini luona kaikki juhlat otettu vastaan suurella hartaudella ja täydellisellä valmistautumisella, joten voitte varmasti uskoa, mitä se tarkoittaa, kun tällainen neurootikko järjestää itse ensimmäiset sukupäivälliset itsenäisyyspäivänä... Jos en olisi eilen kärsinyt niin voimakkaista ranteet auki -fiiliksistä olisin todennäköisesti hankkinut mm. kaikkia mahdollisia sinisiä ja valkoisia kukkia, askarrellut triljoona pientä Suomen lippua ja vetänyt hommat muutenkin astetta överimmäksi. Onneksi siis havahduin vasta tänä aamuna siihen, että saatan sittenkin nousta sängystä ja jopa järjestää ne päivälliset, joihin vieraat oli jo kutsuttu. Sen seurauksena mentiin siis varsin simppelillä meiningillä - kynttilöitä, hyvää ruokaa, herkkuja... Ja kaikki nauttivat olostaan, siitä huolimatta, etten aloittanut överistressaamista tämän takia jo päiviä ennen.

Mekko: Back Street

Blogissakin on taas ollut muutaman päivän vähän hiljaisempaa, johtuen ihan yksistään siitä, etten ole jaksanut edes avata konetta, saati alkaa routia päivien tapahtumia - sen verran on taas nuo mielialavaihtelut heittäneet sinne negatiivisen puolelle. Onneksi tänään on taas näyttänyt huomattavasti valoisammalta ja jaksoin jopa taikoa pientä hymyä huulilleni vieraiden kunniaksi. Nämä mielialavaihtelut alkaisivat pikku hiljaa riittää kyllä meikäläiselle - jos viikosta kolme päivää menee märisten elämän epäoikeudenmukaisuutta (no joo, itsesääli se kannattaa aina.....), niin ei paljoa naurata. Kirjaimellisesti.

Pientä odotuksenkin makua on ilmassa, kun siskoni soitteli tänään, josko hän viikonloppuna nappaisi junan ja saapuisi muutamaksi päiväksi minua ilahduttamaan seurallaan. Olen siskoa nähnyt viimeksi alkusyksystä ja ikävä on jo kova, enkä millään malttaisi odottaa joulun jälkeen, jolloin olen itse suuntaamassa etelään. Me olemme siskon kanssa olleet aina vähintään paita ja peppu; hyvin harva ulkopuolinen edes ymmärtää meidän juttujamme ja usein muut luulevatkin meidän olevan umpihumalassa, kun kaksistaan pääsemme säheltämään ja nauramaan vedet silmissämme (selvin päin).

Teemaan sopivasti pukeuduin tänään sinivalkoiseen mekkoon, joka on ehdoton vaatekaappini suosikki. Tänään vasta havahduin siihen, etten pian välttämättä enää mahdu kaikkiin vaatteisiini - ja niistä vaatteista tämä mekko tulee olemaan ensimmäisten joukossa. Toivon todella, että pääsen raskauden jälkeen takaisin entisiin mittoihini, en mitenkään haluaisi luopua kaikista kauniista vaatteistani, puhumattakaan, että minulla olisi varaa koota moinen vaatekaappi uudestaan isommassa koossa!

Nyt täytyykin sitten niin kauan, kun vielä mitat sen sallivat, käyttää kaikkia ihania mekkoja niin paljon, ettei niitä teekään vähään aikaan mieli käyttää.

Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! :)