perjantai 18. marraskuuta 2011

To Calculate the Tile Ends

Tänäaamuna olin kuin pikkulapsi ensilumen äärellä lenkille lähtiessäni - pitkän aikaa olen jo lunta odottanut ja tänään sitä vihdoin oli ohuen ohut kerros maanpinnalla ja etupihakin näytti aivan satumaiselta, kun musta asfaltti oli peittynyt valkoiseen harsoon.

Viime päivät ovat menneet ahkerasti paikkoja puunaillessa, eikä ainakaan toistaiseksi loppua näy. Sellaista se ilmeisesti on, kun talossa on kasvanut kolme lasta, kaksi aikuista ja yksi kissa - kaikkien paikkojen puhdistamiselle ei vain ole ollut aikaa. Luulen, että siisteysneuroosini alkaa pikku hiljaa, tämän talon myötä, karista olemattomiin. Välillä tuntuu, ettei se puhdistaminen ja kiillottaminen koskaan lopu. Puhumattakaan tavaroiden läpikäymisestä ja järjestelemisestä. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että mitä siivoamiseen tulee, en sitä kerran jostain aloitettuani malta ihan heti lopettaakaan.

Olen nyt käynyt läpi kaksi vaatekaappia, lukemattomat määrät nurkista löytyviä epämääräisiä tavaravuoria ja monen monta kirjoituspöydänlaatikkoa. Eilen aloin noiden lisäksi tosiaan puhdistaa myös pintoja, kuten ovia, valokatkaisimia ja tänään takan ja leivinuunin ulkopintaa, jonka paksun harmaan peitteen alta paljastui kaunis valkoinen muuraus. Ihan uuden veroinenhan se ei edelleenkään ole - onhan se jo lähes kolmekymmentävuotta vanhakin, ja osa tiilistä on jo lohkeillut, mutta ainakin se on nyt puhdas.


Näiden kahden puhdistusvimmaisen päivän aikana olen kokeillut kolmea erilaista puhdistussientä hieman vertailumielessä. Aiemmin olen käyttänyt Viledan miraclean -sieniä ja olen ne hyväksi todennutkin. Niiden kohdalla ainoa hämmennystä aiheuttava seikka oli hinta; K-Marketissa 4,70 € / neljä kappaletta ja S-Marketissa 3,40 € / neljä kappaletta! Harvoin noilla kahdella kaupalla noin suuria hintaeroja on, mutta näköjään sitten joidenkin tuotteiden kohdalla.

Swifferin vastaava tuote maksoi K-Marketissa 4,99 € / kolme kappaletta, mutta teho on kyllä ihan sama kuin tuossa Viledassakin. Sienen keskellä olevan karhean välikappaleen (en oikein käsittänyt sen kappaleen pointtia) vuoksi sieni saattaa olla ihan pienen aavistuksen verran kestävämpi kuin Viledassa, mutta muuten täsmälleen samanlainen niin teholtaan kuin käytöltäänkin.

Skotch-Brite - sienet löysin S-Marketista ja hintaa niillä on 1,99 € / kaksi kappaletta. Täsmälleen sama tuote kuin Vileda, jälleen kerran. Tämän testin perusteella taidan jatkossakin pysytellä tuossa Viledassa, se on ainakin hyväksi havaittu jo moneen kertaan.


Sen lisäksi, että olen vain konemaisesti yrittänyt saada tästä talosta asuttavaa ja tuskaillut kaiken rojun keskellä, mihin minkäkin tungen, olen tehnyt myös joitain ihastuttavia löytöjä. Keittiönkaapeista löytyi muutama vanha suloinen pata, joissa leivinuunissa haudutettu karjalanpaisti maistuu huomattavasti paremmalta kuin nykyisissä modernimmissa padoissa. Tarjoiluastiahan vaikuttaa suurelta osin ruoan maistuvuuteen. ;>

Keittiönkaapeista löysin myös kolme vanhanaikaista pannua, joiden yltä pyyhin pinttyneen pölykerroksen ja asettelin ne takan edustalle kunniapaikalle.


Seuraavaksi taidan suunnata yläkerran makuuhuoneen sisustamisen kimppuun. Ideoita olisi siihenkin jo vaikka millä mitalla, ja enää toteutus (ja muutama hankinta, kröhm) puuttuu.


Mukavaa ja aktiivista viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti