Eilen kokeilin erästä elävän ravinnon reseptiä, jonka löysin täältä. Täytyy myöntää, että ensin hieman kurtistelin kulmiani ajatukselle, että cashewpähkinöistä on mahdollisuus valmistaa kermaa, mutta hyvinhän tuosta näytti kermaista tulevan - ja vieläpä maukasta sellaista!
Cashewkermaa |
Marja-cashewpähkinä-kerrosherkku. ♥ |
Toisinaan tämä terveysintoiluni menee jo liiallisuuksiinkin, ainakin joidenkin ulkopuolisten mielestä, ja nyt, kun joudun miettimään omia syömisiäni valitessani myös toisen ihmisen ravinnon saantia, olen entistä enemmän natsi näiden asioiden suhteen. Myönnän, ettei minun kenties olisi kannattanut perehtyä esimerkiksi listoihin siitä, mitä raskaana oleva nainen ei saa syödä, mutta minkä sitä ihminen luonnolleen voi. Esimerkiksi aiemmin jokapäiväisessä käytössä olleet pellavansiemenet (sopivat loistavasti joka-aamuiseen elävän ravinnon pirtelööni) saivat nyt siirtyä omasta kaapistani anopilleni - ihan vaan varmuuden vuoksi.
Tänään on muutenkin ollut taas hirmuinen hulinapäivä, kun aamusta tuli miehen kaveri meille lounaalle ja päivällä sitten anoppi ja miehen veli käymään läpi miehen vastikään edesmenneen isän vaatteita, joita olikin vain vaivaiset neljä vaatekaapillista. Monta säkillistä oli ihan pelkkää roskaa, osa menee kierrätykseen ja osa sukulaisille. Nyt olisi sitten meidänkin vaatteille jo tilaa täälläkin, kun tähän asti meidän vaatteemme ovat olleet edellisessä asunnossamme odottamassa vaatekaappien vapautumista täällä.
Vielä pitäisi tälle illalle yksi ateria koota, kun mies tulee töistä kaverinsa kanssa talvirenkaita vaihtamaan ja lupasin heille uunilohta laittaa. Lohikin oli ainakin joidenkin listausten mukaan niissä ruokalajeissa, joita ei kovin usein sopisi raskaana ollessa syödä, mutta tuskinpa tuo haittaa, jos kerran kuussa pienen määrän syö. Täytyy vaan tehdä runsaasti salaattia siihen oheen.
Onko täällä muita terveysintoilijoita, elävän ravinnon kannattajia, karppaajia...?
Onnea masuasukista! :)
VastaaPoistaKiitos! ♥
PoistaMun piti oikein palata kaivelemaan näitä sun vanhempia kirjoituksia, kun muistelin, että sä olisit kertonut valmistaneesi cashewkermaa. Aikoja sitten koetin itsekin sellaista valmistaa laihoin tuloksin, joten innostavaa, kun puolestasi onnistuit. Täytynee yrittää uudelleen. :)
VastaaPoistaKannattaa yrittää - kyllä se siitä onnistuu! :)
Poista